Tinosta

Tino Ahlgren on Turkulainen laulaja,joka aloitti laulamisen 11-vuotiana, 60-luvun rokkimusiikilla. Ensilevykset "Pauliina" sekä "Lampaanlapapalapata" aukaisivat ovet keikkaelämään ja johdattivat Tinon tanssi ja iskelmämusiikin pariin. Koulu käytiin loppuun ja sen jälkeen musiikista tuli vakavampi harrastus, joka vuosien harjoittelun ja keikkailun myötä muuttui päivätyöksi musiikin parissa.
 

Tino Ahlgren valittiin Tangokuningas-kilpailun yleison suosikiksi. Arvostetun Kullervo Linnan säätiön palkinnon hän sai kyvyistään tulkita tango- ja tanssimusiikkia. Ahlgrenia kiitetään upeasta lauluäänestä ja karismasta.

– Tino lauloi 11-vuotiaana rokkia, kun taas aikuisena hän on perinteisen, syvän ja intohimoisen tangon lumoissa. Sitä voi kuitenkin esittää pilke silmäkulmassa. Tunnutuspalkinnon hän saa valloittavasta tavastaan laulaa suomalaista iskelmäaarteistoa turkulaisen tanssiorkesterin kanssa, kuvailee Kullervo Linnan Säätiön jäsen Maarit Niiniluoto tiedotteessa.

Tino valittiin myös vuoden 2019 Twist-artistiksi,Rokkimummojen toimesta.

Samana vuonna Tanssiorkesteri Särmä, jossa Tino toimi solistina palkittiin hopealla Tanssiorkestereiden Suomenmestaruus kilpailussa Smorkissa.

Tino on toiminut aktiivisena keikkailijana monissa eri kokoonpanoijen kanssa vuosien saatossa.

Täällä hetkellä hän toimii Jolsat Jätkät ja Senssi- orkestereissa solistina. 

ÄÄNITTEET
2001 - Pauliina, single (JK Music, Suomen Mediamusiikki)

2002 -Pauliina, single (Suomen Mediamusiikki) 

2002 - Lampaanlapapalapata, single (Suomen Mediamusiikki)

2003 - Se on sitä, Kun rock'n rollit soi (Suomen Mediamusiikki)

2007 - Kesäaikaa, single (JK Music)
2010 - Maailmantango, kokoelmalevyltä "Tangomarkkinat 2010" (Sony Music)
2011 - Tuhkaa vain, single (Sony Music)
2011 - Pyhä toimitus, kokoelmalevyltä "Tangomarkkinat 2011" (Sony Music)
2019 - "Tulen vielä takaisin" - sooloalbumi (JK Music)
2023 - Rakkaus hulluksi saa , single(Tiukutuotanto)
2024 - Silkinpehmeimin, single (Aki Karjalainen)


Merkittäviä esiintymisiä saavutuksia:

"Levyraati" -viihdeohjelma (MTV3, 2001)

"Saanko luvan?" -viihdeohjelma (Yle, 2002)

Tangomarkkinat 2010 -kuningaskilpailu (Yle, 2010)

"Tartu Mikkiin" -viihdeohjelma (Yle, 2011)

Tangomarkkinat 2011 -kuningaskilpailu (AlfaTV, 2011)

"Tanssi kanssain" -viihdeohjelma (AlfaTV, 2018)

Tangomarkkinat 2018 -kuningaskilpailu (AlfaTV, 2018)

SMORK-kilpailun 2. sija Särmä-orkesterin kanssa (2019)

"Tanssi kanssain" -viihdeohjelma (AlfaTV, 2019)

Kullervo Linna Säätiön palkinto iskelmä- ja

tanssimusiikin luomis- ja edistämistyöstä (2019)

Vuoden Twist-artisti (2019)

Laulamisen lisäksi olen mm. tehnyt mainostöitä,

ja antanut ääneni tv mainoksiin, sekä tehnyt

myös radiomainoksia.

ja yllämainittujen lisäksi satoja esiintymisiä euroopan alueella erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa.




Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita